Pertti Kohtala, Ikaalisten Golf ry, Puheenjohtaja
KOOSTE Liiton aluetapaamisesta Varalassa
Tampereella 2.2.2012
Pertti Kohtala
Tutkimusten (USA, Ruotsi)
mukaan tasoitus 25 on raja, jonka jälkeen golfia ei lopeteta. Yleinen syy lopettamiselle on pelitaitojen
kehittymisen pysähtyminen. Ei sitouduta lajiin. Kynnys on tehtävä alussa
matalaksi ja greencard-kurssien jälkeen
on oltava tarjolla edullista valmennusta esim. ryhmäkoulutuksina.
Erityisesti juniorien mukaan
saamisen kynnykset on madallettava, ei vain kustannuksien vaan myös
pelimahdollisuuksien osalta. Tuli esiin että aloittelijallekin pelaamiseen
innostus syntyy oikeissa oloissa eli
kentällä. Päästetään nuoret kokeneempien
johdolla kentälle. Voisi sopia junnulähdöt 1-2 arkipäivään kesällä. Pienimmät
voisivat pelata kenttää lyhennettynä esim.
Juniorien kriittiset portaat
ovat aloitus - pysyminen – menestys. Kaikkiin kehityksen portaisiin on omat
lääkkeensä, mutta ennen kaikkea tarvitaan vanhempia tukemaan ja ohjaamaan
oikeisiin asioihin nuoren fyysisen ja henkisen kasvun suhteen oikeissa
ikäluokissa. Alussa alle 8- vuotiaana lajin on oltava hauskaa ja leikinomaista.
Lyönti on opittava välillä 9-13 vuotta. Monipuolisuus liikunnassa on
golfaajanakin kehittymisessä keskeistä.
Esitteillä oli
sisäharjoitteluun sopiva varustekassi, jota voi hankkia esim. kouluissa
käytettäväksi sisältäen mm. pehmopalloja
ja mattoja lähipeliin tutustumiseen. Myös
puubagi junioreille on saatavilla.
Viimeaikoina on menestyjien
ikä ammattilaiskisoissa laskenut. Aiemmin voittajat tulivat ikäluokasta 30-40, nyt yhä useammin
ikäluokasta 25-30. Syynä on golfin urheilullisuuden
lisääntyminen. Silti golfin vahvuutena
on, että kaikennäköiset ja kokoiset voivat lajissa nousta huipulle (vrt.
koripallo).
Kesän tapahtumista esiin
nousi viime vuonna aloitettu valtakunnallinen ”avoimet ovet”, joka pidetään
sunnuntaina 3.6:tta. Liiton SGL-kilpailut pidetään ”Golfaa naiselle
ammatti”-hyväntekeväisyystapahtumana. Alkukilpailut voidaan järjestää
11.6-.1.7.2012 välisenä aikana ja naisten päivänä 10.6. Alkukilpailut pelataan seuroissa,
semifinaali Hill Sidessa ja finaali Belekissä Turkissa. Greensome-kilpailu
pelataan samoin säännöin kuin kahtena aiempana vuonna. Kilpailuun tulee
osallistua vähintään 10 paria. Minimihinta kilpailulle on 30 €, joka jaetaan
hyväntekeväisyyden, liiton ja seuran
kesken (3 x’ 10 €). Hyväntekeväisyysosuus menee kehitysmaiden naisten hyväksi.
Arvio on että 25 € saadaan yksi ammatti naiselle. Kaisa Ruuttila on yksi
tapahtuman kummeista.
Junioreiden
tsemppis-tapahtuma järjestetään Lakesidessa Vammalassa 6.-7.8.2012. Liitonkin
kiinnostus Pirkanmaan juniortouriin on herännyt. Sitä pidettiin hyvänä lisänä
liiton kilpailutoiminnan rinnalla. IkG on voittanut kilpailun kahtena vuonna.
Kilpailussa pelataan kuudella kentällä kesän aikana 9 reiän tasoituskilpailuina.
Hämeenlinna seudun
tiilaakson yhteistoimintaa tuotiin esiin. Yhteiset koulutustilaisuudet,
yhteistyö matkailutoimijoiden kanssa, golflukio (ei enää Kuortuneella) ovat
vetonauloja, joilla uskotaan golfin kautta houkuteltua väestöä alueelle.
Liitto on lisännyt yhteisiä
tapahtumia keskeisille toimijoille. Viime vuonna aloitettiin puheenjohtajien
päivät. Tänä vuonne ne pidetään Hämeenlinnassa Aulangolla 21.-22.7. Vastaavasti
kapteenien päivät pidetään 8.-9.6. Peuramaalla. Molempien tapahtumien yhteydessä pidetään toimijoiden SM-kisat. Seuran mieskapteeni on edelleen haussa! Ilmiantakaa sopivia ehdokkaita. Myös
puheenjohtajaa seuraavalle vuodelle 2013 ollaan etsimässä.
Suomen nuorten joukkueilta
odotetaan tänä vuonna läpimurtoa Euroopan mestaruuskilpailuissa. Ruotsin
nykyiset huiput nostanut Staffan Johansson on nyt hiomassa suomalaisia
golfaajia. Tuloksien odotetaan nyt nousevan esiin.
Liittokokouspäivät pidetään
9.-11.3. Hämeenlinnassa, joihin
seuraavaksi tähtään.
Sisäpelikisassa en
pärjännyt, joten jätin palkintojen jaon
väliin!
Kokouksessa tuli esiin
esimerkki, että seuran jäsen ei saa vuoden aikana muuta tietoa kuin keväällä laskun ja syksyllä kentän sulkemisajan. Tämä on ollut seuran vaihdon syy.
Kausi lähestyy. Kun saatte
jäsenkirjeen, joka ei ole pelkkä lasku! Lukekaa ja maksakaa ajoissa, että
voimme jatkaa toimintaa levollisemmin mielin!
Pertti
Joulun aatonaaton mietteitä! 23.12.2011
Kauden päätteeksi on nimetty vuoden 2011 vuoden pelaajaksi Päivi Viitanen ja junioripelaajaksi Rasmus Ruuttila. Molemmat voittivat seuran mestaruudet sarjoissaan ja edustivat seuraamme aktiivisesti niin seuraotteluissa kuin sarjapeleissä. Päivi oli naisseniorien aluetourilla toiseksi paras.
Tulevaan kauden hinnoista on käyty neuvonpito IkG oy:n kanssa ja tuloksena oli, että kaikki hinnat pidetään kauden 2011 tasolla.
Tulevan vuoden suunnittelu on lähtenyt käyntiin ja tiedot kilpailuista on saatavilla jo helmikuulla!
Hyvää Joulua ja Uutta vuotta!
Puheenjohtaja
Puheenjohtajan mietteitä 2.10.2011
Tilintekoa ja katse jo tulevaan kauteen
Olin lauantaina 1.10. Keski-Suomen piirin puheenjohtajien tapaamisessa Lahden Golfissa.
Lahden Golfin 50-vuotisjulkaisun sain mukaan. Siihen voi tutustua klubilla. Mieleenpainuvinta oli Lahden golfin junioritoiminnan budjetti - noin 60 000 €, josta prolle 30-40 000 €!
Liitosta oli toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi paikalla. Golfaajien määrä nousee, mutta vain 1- 3 tuhannella. Tasoitusten noteeraaminen par3-kentillä 37-54 tasoituksilla pidettiin onnistuneena kokeiluna. Sovelluksena on ollut mm. että tasoitus putoaa 0,5:llä lyöntiä kohden. Ko. tasoituksilla pelaavista huomattava osa on lopettamisuhan alla pääsyynä kehittymisen pysähtyminen pelitaidoissa. Koulutuksen lisääminen ko. ryhmälle on paras lääke asiaan. Ruotsalaistutkimuksen mukaan tasoituksen 24 alle päässeet lähtevät kentältä vain ”hautausurakoitsijan noutamina”. Joensuun kaupungin keskustaan on rakennettu 6-väyläinen par3-kenttä kaupungin ja Karelia Golfin yhteistyönä.
Golf ei ole kallista. Jääkiekkoilevan nuoren kustannukset ovat esim. Tampereella 400-500 € kuukaudessa, joka laskutetaan vanhemmilta. Junioritoimintaa ei pidäkään tarjota ilmaisena, seura luo puitteet ja harrastajat maksavat kulut.
Valtakunnan tasolla hän totesi liiton osallistuvan yhteisiin hankkeisiin ja seurat tai kenttäyhteisöt toimivat autonomisesti. Liitto kannustaa ympäristöohjelmien tekoon, suosittelee 9-reiän hinnoittelua, kenttien yhteistyö mm. koulutuksien järjestämisessä.
Esillä oli mm. greencard-uudistus, alv-asiat, keskusrekisterin uudistaminen, kilpailuviraston päätös olivat esillä.
Tulevan kauden muutoksista tuli esiin uudet säännöt, jotka uusitaan aina kesäolympialaisten kanssa samana vuonna. Joukkuepeleissä pelatut tulokset tulevat tasoitusten piiriin ja CSA-ohjeet täsmentyvät. Liitto osallistuu ammattilaiskisojen järjestämiseen kotimaassa.
Nuorten alle 10- vuotiaiden greencard-vaatimuksiin tulee lievennyksiä. Keskusrekisteri tulee käyttöön tammikuulla, jolloin kaikkien seurojen tasoitustilastot mm. tulevat ajantasaisiksi. Kaavailuissa on, että lehtien alv-uudistuksesta johtuen lehtimaksu sisällytetään automaattisesti liiton jäsenmaksuun yhteishintaan 30 € ( 1 € alennus).
Piirin liittovaltuustopaikoista tehtiin ehdotukset. Vuorotteluperiaatteen vuoksi IkG:n nykyinen valtuustopaikka vaihtunee varapaikaksi.
Kokouksen jälkeen pelasimme kierroksen. Pelasin toiminnanjohtajien Petri Peltoniemi ja Risto Korpelan sekä liiton hallituksen jäsenen Risto Salon kanssa. Peli kulki (79). Mielenkiintoinen oli ryhmän sisäinen joukkuekilpailu, jossa pisteitä sai jokaisella väylällä voittanut pari, joka muodostui avauksen jälkeen vasemmalla ja oikealla olleista. Jännitystä riitti ja lopussa viimeisen väylän birdieputin sirvahtaminen takasi, että jäin toiseksi pistein 55. Voiton korjasi Risto Korpela. Pelimuodon nimeä en tunne, mutta opetan sen jatkossa kiinnostuneille. Toi lisäjännitystä koko kierroksen ajaksi.
Mukanaolo valtakunnallisissa ja piirin tilaisuuksissa on mielestäni kasvattanut merkitystään. Näkee ainakin missä muualla mennään. Kauden aikana olen osallistunut liittovaltuuston kokoukseen, kahteen piirin puheenjohtajien kokoukseen ja ensimmäistä kertaa järjestettyyn kaikkien seurojen puheenjohtajien tapaamiseen Lappeenrannassa.
Kausi lähestyy loppuaan.
Lämmin kesä on jälleen takana. Mieleenpainuvinta oli, että keskikesällä siirryttiin Poltilla pelaamaan kahdessa uudessa kenttäkokoonpanossa, Teurulampi ja Jokivarsi. Pienen totuttelun jälkeen muutos on hyväksytty. Teurulampi (par 73) sisältää kentän peräväylien kiertämisen kahteen kertaan, joka tuotti pelaajamäärän noustessa yli 40 ruuhkaa 6.tiille (ent. 5). Moiset ruuhkat eivät kentän suosiota lisää. Mestaruuskilpailussa kokeiltiin onnistuneita vaihtoehtoja kentän pelaamiseksi ja ruuhkilta vältyttiin. Jokivarsi (par 70) antaa mahdollisuuden kentän nopeampaan kiertämiseen. Yksinään 9-reikää menee sujuvasti noin tuntiin. Molemmat väyläkokoonpanot vähensivät siirtymiin kuluvaa aikaa ja kentän kierto 18-reikäisenä on nopeutunut yli puolella tunnilla.
Loppusyksyn on kentän vieressä oleva Poltinkosken silta korjauksen alla ja Ikaalisten suunnasta tulevien tulee kiertää kentälle Lapiolahden tien kautta.
Jäsenmäärä jäi hieman edellisvuodesta on noin 700. Seuraotteluista voitettiin Pirkanmaan seurojen (PirG-HSG) välinen ottelu Poltilla, mutta Botnia Golf näytti kotonaan mallia ja virtolaiset murskasivat muut viitosvoitolla Kuortaneella KuGO-IkG-ÄG-GV-neliottelussa.
Seuran toiminnasta on todettava, että klubiseniorien tapahtumaseuranta on omaa luokkaansa raportointeja myöten. Täydennän tietoja seniorisivuilla kilpaseniorien osalta.
Kaivelemaan jäi erityisesti yksi lyönti (kts. seniorisivut). Reikäpelimestaruus ja 2.sija mestaruuskilpailun yleisessä sarjassa lämmittävät mieltä.
Pertti
Mietteitä 1.7.2011
Kesä on edennyt lomakauteen ja golftoiminta on vilkkaimmillaan. Suomen kentät ja erityisesti greenit ovat kärsineet homesienestä. Kenttämme on ollut valtakunnallisesti keskivertokunnossa.
Klubihenkilöstön ja seuran toimijoiden huomattavaan vaihtumiseen liittyvä siirtymävaihe on pääosin takana.
Seuraottelun IkG-HSG-PirG voitimme kotona pistein 560-576-617. Ottelu pelattiin 14 reikäisenä. Moni vierailija piti ko. mittaista kierrosta mielekkäänä.
Seuran hallitus päätti liiton ohjeistuksen mukaisesti, että par-3 kentillä pelatut 9-reiän tulokset hyväksytään tasoitusnoteerauksiksi tasoituksilla 37-54 pelaaville. Lisäohjeistuksena on, että tasoitus putoaa korkeintaan 36:een.
Mökillä muiden pelejä seuraillen ja keskittyen SM-kisoihin toivotan kaikille hyvää pelikesää ! / Pertti
Ikaalisten Golf ry:n hallitus kokoontui perjantai-iltana 29.4.11 . Kokouksessa oli esillä mm.seuraavaa.
Todettiin, että lumet katosivat taas viikossa ja kausi on lähdössä hyvää vauhtia käyntiin. Range on ollut auki jo viikon ja B-kenttää voidaan pelata talvigreeneille. Klubia saneerataan ja kentän siivoustalkoot pidetään 7.5.2011, jonka jälkeen klubi ja kenttä avataan kesägreenein.
Alkukaudesta satsataan helatorstain 2.6.2011 kansallisen golfpäivän ohjelmaan. "Avoimet ovet" järjestetään kaikelle kansalle kello 11-14. Ohjelmassa mm. lyöntiopastusta, arvontaa, puttikisaa ja kahvitarjoilua. Tuo tuttaviasi tutustumaan lajiin. Kello 14.00 seuraa juhlallista osuutta, jolloin puheiden kera jaetaan kolmelle seuran ansioituneelle toimijalle seuran ansiomerkit. Päivän päätteeksi kello 15.00 alkaen pelataan yhteislähtönä SGL Trophy-kisa (pelimuoto greensome).
OP OPEN siirrettiin pelattavaksi sunnuntaina 12.6. Näin kaikki seuramme Kaisa Ruuttila-fanit pääsevät pelaamaan Kaisan nimikkokisaa 11.6.2011 Vammalassa!
Elina Seilo aloittaa ladykapteenina!
Seuran hallitus on kokoontunut jo pariin otteeseen kauden valmistelujen merkeissä. Seuran toimihenkilöissä on tapahtunut muutoksia. Seuraan sihteerin tehtäviä alkaa hoitamaan Marko Hulkkonen.
Seuran jäsenmaksu on 85 € (juniorit 50 €), jolla saa myös talouskohtaisesti golflehden. Muista maksuista vastaa Golf Oy.
Kenttäyhtiö on kertonut suunnitelmistaan. Kohtuulliset korotukset pelimaksuissa tukevat toiminnan jatkuvuutta. Niiden puitteissa on hyvä rakentaa tulevaa pelikautta. Kentän pelaaminen monessa eri kokoonpanossa (9 r, 14 r ja 18 r) tarjoaa vaihtelua mutta myös mahdollisuuden muunnella pelikierrosta joustavasti. Parin greenin ja uusien väylien viimeistely on ohjelmassa.
Kauden alkuun on tavoitteena tuottaa jäsenlehti. Helatorstai 2.6. on kansallinen golfpäivä, johon on suunniteltu avointen ovien päivä Poltilla ja myös kilpailua. Talven aikana on osa pelaajista löytänyt toisensa facebookissa. Aika näyttää onko siitä vuoropuhelin foorumiksi laajemminkin!
Kilpailukalenteri on valmistunut ja nähtävillä kotisivulla. Seuraotteluiden ajat on lyöty lukkoon; IkG-HSG-PirG Poltilla 29.6., Rydercup BG-IKG Kauhajoella 29.7 ja neljän seuran ottelu KuGO-IkG-GV-ÄG 4.9. Kuortaneella. Mestaruuskilpailut pidetään 20.-21.8.
Seuran jäsenmäärän 726 toivotaan nousevan. Greencard-kurssien sisällön painopiste siirtyy pelillisistä taidoista turvallisuuden ja peliymmärryksen suuntaan.
Oman suolansa tuo kauteen Kaisa Ruuttilan pelien seuraaminen Naisten Euroopan Tourilla. Jokaista IkG-läistä lämmittää tieto, että Kaisa aloitti peliuransa Poltinkoskella 1993 ja on IkG:n naisten mestari vuosimallia 1995 ja toimihan Kaisa kouluttajanamme parilla viime kaudella.
Maaliskuun 12.päivä pidettävässä golfliiton liittokokouksessa päätetään liiton organisaatiouudistuksesta ja jäsenyyskysymyksistä, joita puitiin syksyllä liittovaltuustossa ja tiedotusvälineissä. Päätösten vaikutus tuskin näkyy kentällä! Seuran vuosikokous pidetään heti perään sunnuntaina 13.3. Parkanon kaupungintalolla kello 18.00.
Hyvää kevättä ja uutta pelikautta!
Pertti Kohtala
Liittovaltuustolta terveisiä ja joulumieltä kaikille! 29.11.2010
Pelikauden päättymisen alakulo ja valtakunnallinen ”sitoutumattomuus”-keskustelu yhdessä loivat matalapaineen, jossa kaikki tuntuvat olevan ärsyyntyneitä jostakin. Netissä vellova keskustelu ja lopuksi lain tulkitsijoiden mukaan tulo keskusteluun kuihduttivat työryhmien alkuperäiset esitykset sitoutumattomuudesta olemattomiin. Liittovaltuuston kokousta kuvaisin varautuneeksi ja käsijarru päällä tehtiin maltillisesti yksi päätös, jonka seurauksena jäsenkorttiin lisätään tieto pelaajan kategoriasta.
Huolena on ollut kaksi asiaa, kenttien heikko kannattavuus ja pelaajien sitoutumattomuus kytkettynä halpapelaamiseen. Molemmat asiat jäivät muhimaan ja keskustelu nykyisessä muodossa johtaa vain siihen, että kaikki häviävät. Lisäisin kolmanneksi vaaraksi keskustelun myötä sen, että entisen kansakouluopettajan tavoin sydämestään lähtevästä kutsumuksesta golfin parissa työtään tekevät seura-aktiivit menettävät uskonsa ja innostuksensa lajin parissa puurtamiseen.
Siinä sivussa liitovaltuusto esittää muutoksia sääntöihinsä. Esityksessä valtuusto pienennetään 44:stä jäsenestä 34 jäseneen (+puheenjohtaja) ja äänimäärät jakautuvat uudella tavalla kaiketi eteläisimmän Suomen eduksi. Päätökset tekee maaliskuulla kokoontuva ylimääräinen liittokokous. Lisäksi saadaan päätettäväksi ehdotus ns. ulkojäsenten hyväksymisestä liiton jäseniksi anomuksesta.
Edelleen valtuusto päätti korottaa liitolle tulevia jäsenmaksuja, aikuisilla 3 € ja junioreilla 2€. Ikaalisten Golf ry:n hallitukselle toin tunnusteltavaksi 5 € korotusta jäsenmaksuun, mutta hallitus ei sitä vielä päättänyt. Toisin sanoen jäsenmaksumme on edelleen 80 € ja korkeintaan 85 €, jos seuran hallitus niin myöhemmin päättää.
Glögitilaisuus
Ikaalisten Golf ry piti glögi-illan pikkujoulun ja päättäjäisten yhdistelmänä perjantain marraskuun 26. päivän iltana Parkanon kaupungintalolla. Tilaisuudessa palkittiin viimeisemmät kauden voittajat . Reikäpelien voittajat olivat Elina Seilo ja allekirjoittanut. Vuoden junioripelaajaksi nimettiin Rasmus Ruuttila. Vuoden klubipelaajan palkinnon sai Juhani Myyrä. Lisäksi kiitettiin lahjoin proshopin ja kahvion pitäjiä, Anja ja Reijo Lempistä, jotka siirtyvät tehtävistä sivuun. Todettakoon, että hallituksen päätös vuoden pelaajaksi jäi tilaisuudessa julkistamatta.
Timo Seilo kertoi jäsenkyselyn tuloksista. Palautteiden perusteella on muodostunut varsin yksimielinen käsitys toimenpiteistä, joilla kenttämme vetovoimaisuutta ja asiakastyytyväisyyttä voitaisiin parantaa. Talven aikana golfyhteisömme työstää asiaa eteenpäin ja tekee tarvittavia ja mahdollisia päätöksiä . Kohteena ovat ainakin uudet greenit ja niiden ympäristöt. Kenttää tultaneen pelaaman useassa eri kokoonpanossa, 9-, 14- tai 18-reikäisenä.
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta kaikille!
Puheenjohtajan mietteitä 11.09.2010
Mietteliäänä HaTaRa OPENin sivustakatsojana tartuin ”kynään” eli tietokoneen näppäimistöön flunssa-aallon iskiessä juuri kisan alla. Samalla siirtyy sunnuntaiksi aiottu miesten reikäpelin finaali tuonnemmaksi.
Lueskelen netistä golfuutisia. Yhä uudelleen etsin parkanolaisten ja IkG-läisten oma tytön, Kaisa Ruuttilan, pelaamiseen liittyviä uutisia maailmalta. Mielestäni Kaisa on tällä hetkellä Suomen paras golfaaja ja ainakin vahvin voittajatyppi.
Hannu Narvin tekemiset seniorien SM-reikäpeleissä ovat myös seurannan kohteena. Neljännesvälierät ovat meneillään ja mutta juuri nyt taival näyttää olevan katkolla isäntäseuran pelaajaan vastaan.
HaTARa OPEN 60 ja sen isännät Hannu Turunen, Tapani Sillanpää ja Raimo Holma ansaitsevat lopun huomioni. Kaikki kolme ovat saavuttaneet vuoden aikana tuon kunnioitettavan 60 vuoden iän, josta kilpailun nimi. Tässä muutama huomio heistä:
Kaikki kolme kuuluvat jäsennumeronsa perusteella sadan (numero 490 on 100.s jäsen) pisimpään seuran jäseninä olleiden joukkoon. Tapanin numero 65, Hannun 164 ja Raimon 340 on annettu 1990-luvun alkupuolella.
Tapani aloitti 1992. Singelitasoituksella pelaava Tapani on voittanut kerran yleismestaruuden ja kaksi viimeisintä seniormestaruutta. Tapanin tennistausta toi miehen nopeasti kärkikaartiin. Alkuaikoina Tapani toimi useana vuonna kouluttajana ja on ollut pitkään kilpailutoimikunnan jäsen.
Hannu Turunen kyseenalaisti golfin siihen aikaan kun Tapani aloitti, muta aika pian Hannu tarttui koukkuun ja on kymmenen vuoden ajan luotsannut kilpailuja klubitoimintaa esimerkillisen luotettavasti ja uutterasti. Hannu sai seuran 20-vuotisjuhlassa seuran pronssisen ansiomerkin. Pelaajana Hannu on nopea ja hieman toisella kymmenellä olevan tasoituksensa perusteella aina yllätysvalmis kilpailuissa tuore pronssimitalisti seniorien mestaruuskilpailussa.
Raimo on taattua ”Rauma-repolamaisten kaartia. Yksi seuran reikäpelimestaruus viime vuosituhannen lopulta on saavutettuna. Vuosi sitten löytyi selitys Raimon peliosaamiselle. Sain seurata vierestä Raimon keilatessa yli 200 tuloksen näytöstyyliin. Aina vain vahvistuu käsitys siitä, että mikä tahansa pallopeli antaa hyvän pohjan golfin pelaamiselle. Rinnastaisin Raimolle keilailuosaaminen ilman väittelyitä ainakin golftasoitukseen 7,1, kun golftasoitus on Hannun tapaan hieman kympin yläpuolella. Raimo on toiminut seuran hallituksen varapuheenjohtajana ja golf oy:n hallituksessa usean vuoden ajan.
Kaikista kolmesta uskon, että he voivat kehittyä pelaajina kovemmalle tasolle ja ovat golfyhteisössämme arvostettuja ja kantavia hahmoja.
Kaikille heille ojennetaan seuran uudet viirit nro 1, 2 ja 3 arvottuina siten, että Hannu saa numeeron 1, Raimo numeron 2 ja Tapani numeron 3..
Pertti Kohtala
Kilpailumietteitä mestaruuskisan jälkeen 23.8.2010
Menestys golfissa yllättää silloin kuin sitä vähiten odottaa - kuin piilokamera konsanaan. Näin kävi minulle mestaruuskilpailussa. Olin vielä päivää ennen kilpailua varma, että joudun jättämään kilpailun ensimmäisen kerran väliin. Poltilla on mestaruuksista pelattu vuodesta 1991 ja aina olen ollut mukana. Vuonna 1995 onnistuin voittamaan yleismestaruuden ja oli jo luopumassa ajatuksesta voittaa se toisen kerran. Lääkäriltä sain vihreätä valoa pelaamiselle ja kuinka ollakaan peli kulki yhtä väylää lukuun ottamatta kohtalaisesti ja se riitti voittoon. Hannunkaan (Narvi) viimeisen päälle tyylikäs maajoukkueen edustusasu ei peliäni sekoittanut. Eivätkä ”Henkan” ylipitkät draivitkaan saaneet yrittämään liikaa ja pallo pysyi paremmin pelissä. Suolapähkinöiden unohtuminen autoon takasi jännityksen lauantain viimeisille väylille. Muutama venytys lyöntien välissä ja vichyvesi auttoivat pelaamaan loppuun jalkakrampeista huolimatta ja vain yksi lumiukko ehti tulla sarjaan vaivojen avustamana. Lopullisen avun voittoon toi uusi 8-väylä, jonka pelasin suhteessa paljon paremmin kuin kukaan parhaista vastustajista ja paremmin kuin kertaakaan koko kesänä, kiitos väylää varten eritoten ostamani hybridimailan. Silti en panisi pahakseni, jos väylä muuttaisi olemustaan pelaajaystävällisemmäksi.
Vuosi on olut pelillisesti onnistunut; keväällä tuli toinen holari, voitin Shootoutin ja nyt yleismestaruuden. Jos vielä menestyisin reikäpelissä, niin voisi sanoa, että olen saavuttanut Poltinkoski” Grand Slamin”. No, reikäpelimestaruus on vielä kahden pelin päässä. Unelmistani kentän (18 reikää) pelaaminen par’iin on vielä toteutumatta.
Kausi on kääntynyt loppukaudeksi, mutta edessä on monta koitosta. Seuraottelussa murskasimme kotona Botnia Golfin ja edessä on kotona ottelu Ähtäriä ja Virratta vastaan. Kuortane jää taas pois kilpailusta.
Poltinkoskipokaalista pelataan vielä kahdessa osakilpailussa. Pelin sujuvuuden vuoksi on keskusteltu mestaruuskilpailun formaatin muuttamisesta. Ainakin cut-rajan käytönotto toiselle päivälle on paikallaan. Siten pelaajamäärää rajoittamalla odotusaika vähenee. Nyt sää suosi, mutta huonommalla säällä näin pitkä kilpailu muuttuu tuskalliseksi. Jäsenrakenteen muuttuminen tulisi myös huomioida sarjakiintiöissä, niin että esim. veteraanien kasvava osuus lisäisi osanottajamäärää kilpailussa. Jopa 75+-sarja voitaisiin ottaa mukaan.
Liittovaltuusto keskustelee syksyn aikana jäsenyyskysymyksiä. Mm. vieraspelaamisen rajaamisesta koskemaan vain 36 tasoituksella pelaavia voi tulla haasteellinen asia kentällemme ja jäsenillemme.
Juniorin voitto Pirkanmaan juniortourilla oli yksi kauden kohokohdista. Jäsenmäärä ylitti 700, joka oli tavoite. Pelikausi oli jopa liian aurinkoinen ja lämmin- kunpa tällaisia säitä saisi annosteltuna parina päivänä viikossa läpi kauden!
Poltinkosken luonto on läpi kauden upea, kuhan sitä vain muistaa ihailla. Lintuasiantuntijoilta haluaisin vastauksen siihen, mikä suuri lintu on viimeaikoina liidellyt kentän yllä. Arviot liikkuvat kalasääsken ja haikaran välillä - uusi tuttavuus kuitenkin!
Hyvää loppukesää! /PK
Vappumietteitä 28.4.2010
Talvi väistyi viikossa ja peliin päästiin Poltillakin hyvissä ajoin. Ajoitus oli sopiva kun range avattiin maanantaina 19. 4 ja talvigreenit heti perään perjantaina. Kesägreenit lienee pelattavissa jo vappuna. Keskiviikkoillan kierroksellani ihailin erityisesti uuden 8.greenin nurmea. Siitä ja muista uusista greeneistä tulee tasokkaita ja herkkiä putata . Vaikka pakkanen pääsi viime päivinä tainnuttaman ensimmäiset ruohokorret niin uutta pukkaa vauhdilla esiin.
Seuran vuosikokous vietiin läpi, vaikka sihteeri ei ehtinyt mukaan nauttiessaan tuhkapilven myötävaikutuksella pitkäksi venähtäneestä etelänlomasta. Viime kausi on nyt lopullisesti takana ja uuteen pelikauteen tähdätään toiveikkaina. Pelikalentereita tarkistellaan ja iloitaan Ilosen uudesta nousua maailman eliittiä kohti; viimeisin sijoitus 187.s ja tiikerikin on tehnyt paluun.
Uutta on tarjolla. Etäisyysmittarit sallitaan kentällä ja kilpailuissa- edellytyksellä että se mittaa vain etäisyyttä. Paikallissäännöt on nähtävillä 1.tiin edessä olevalla taululla. Säännöt jaotellaan selkeästi kolmeen ryhmään 1) kaikilla kentillä voimassa olevat, 2) oman kentän pysyvät paikallissäännöt, jotka näkyvät tuloskortissa ja 3) tilapäiset paikallissäännöt, kuten talvisääntö tai ilmastointireiät.
Toukokuulla on tarjolla kaksi alkeiskurssia ja mikä parasta, Kaisa Ruuttilan koulutusta on tarjolla kauden kuluessa!
Hyvää vappua ja tervetuloa golfin pariin!
Uusi golfkausi 2010 lähestyy nopeasti! 18.2.2010
Monessa suhteessa onnistunut mennyt 20.vuotisjuhlavuosi on tilinpäätöskokousta vaille valmis.
Lamasta ja sikainfluenssasta selvisimme kunnialla. Jäsenmäärämme, tasan 700, oli täsmälleen keväällä asettamamme tavoitteen mukainen. Kilpailullisesti saatiin myös yksi saavutus: Hannu Narvi toi ensimmäisen SM-tason mitalin voittaessaan seniorien SM-hopeaa ja edusti Suomea seniorien EM-joukkueessa.
Uudet väylät otettiin harjoituskäyttöön ja niiden valmistuminen tuloksentekokuntoon tänä vuonna on odotettavissa. Uudesta pelikaudesta toivoisi paljon muutakin uutta ja jotakin on jo tiedossa. Kapteenit vaihtuvat, klubikisan kilpailulista julkistetaan etukäteen, koulutustoiminnassa lisätään turvallisuus -ja etikettikoulutusta. Erinomaisena ideana pidän esitettyä ajatusta, että avoimien kilpailujen yhteyteen järjestettäisiin yleisöön vetoavaa toimintaa, tutustumista golfiin, kilpailun seuraamismahdollisuutta tarjoiluineen. Näin kilpailu toimisi sekä sponsorin ja golfyhteisön yhteisenä markkinointiväylänä. Toivottavasti saamme testata ideaa tulevana kesänä.
Golf on osa elämää ja arvokeskustelu seurankin tasolla on siten paikallaan. Yhä useampi pitempään pelannut on löytänyt kestävät arvot pelaamiselleen. Terveyttä ja lisää laadukkaita elinvuosia on päällimmäisinä tavoitteina. Sosiaalinen kanssakäyminen, esteettiset arvot, luonnossa liikkuminen ovat arvossa. Nuorille golf on luonnollinen hyvien tapojen oppimisympäristö kunhan me vanhemmat vain osaamme olla esimerkkinä. Arjesta irtaantumista ja mukavia hetkiä kaivataan. Golf on osa elämää ja sen golfin pariin tullaan viihtymään. Golf on kuin yksi tv-kanava, kanavaa vaihdetaan, jos sieltä tulee jotain muuta kuin on toivottu ja odotettu. Onneksi golfkanava vaihtuu harvoin.
Valtakunnallinen keskustelu golftoiminnan rahoittamisen ongelmista on projisoitunut termiin ”halpapelaaminen”, josta sanana pyritään eroon. Paluuta jäsenmaksun ja kentänhoitomaksun sitomiseen yhteen tuskin tulee, mutta odotettavissa on mm. golfosakkeeseen liittyvien etuuksien lisäämistä.
Kirjoittaessani tilannekatsausta ajankohtaisuuksista selailin tuttuja paikkoja Google Mapsin karttapalveluista. Löytyihän sieltä hyvää kuvaa Poltinkosken kentän parkkipaikalta osoitteessa Yliskyläntie 1411, Ikaalinen. Parkki on täynnä autoja ja range pelaajia. Kysymys kuuluukin, löytääkö joku itsensä kuvasta, milloin kuvaus on suoritettu? Kuvaus on tehty selvästikin viime vuonna alkukesästä.
Hyvää kevättä ja tapaamisiin taas golfin parissa kotona tai vieraissa!