Pertti

 

 

  Pertti Kohtala, Ikaalisten Golf ry,    Puheenjohtaja

Vappumietteitä                                                                                                         28.4.2010

Talvi väistyi viikossa ja peliin päästiin Poltillakin hyvissä ajoin. Ajoitus oli sopiva kun range avattiin maanantaina 19. 4 ja talvigreenit heti perään perjantaina. Kesägreenit lienee pelattavissa jo vappuna. Keskiviikkoillan kierroksellani ihailin erityisesti uuden 8.greenin nurmea. Siitä ja muista uusista greeneistä tulee tasokkaita ja herkkiä putata . Vaikka pakkanen pääsi viime päivinä tainnuttaman ensimmäiset ruohokorret niin uutta pukkaa vauhdilla esiin.

Seuran vuosikokous vietiin läpi, vaikka sihteeri ei ehtinyt mukaan nauttiessaan tuhkapilven myötävaikutuksella pitkäksi venähtäneestä etelänlomasta. Viime kausi on nyt lopullisesti takana ja uuteen pelikauteen tähdätään toiveikkaina. Pelikalentereita tarkistellaan ja iloitaan Ilosen uudesta nousua maailman eliittiä kohti; viimeisin sijoitus 187.s ja tiikerikin on tehnyt paluun.

Uutta on tarjolla. Etäisyysmittarit sallitaan kentällä ja kilpailuissa- edellytyksellä että se mittaa vain etäisyyttä. Paikallissäännöt on nähtävillä 1.tiin edessä olevalla taululla. Säännöt jaotellaan selkeästi kolmeen ryhmään 1) kaikilla kentillä voimassa olevat, 2) oman kentän pysyvät paikallissäännöt, jotka näkyvät tuloskortissa ja 3) tilapäiset paikallissäännöt, kuten talvisääntö tai ilmastointireiät.

Toukokuulla on tarjolla kaksi alkeiskurssia ja mikä parasta, Kaisa Ruuttilan koulutusta on tarjolla kauden kuluessa!

Hyvää vappua ja tervetuloa golfin pariin!




Uusi golfkausi 2010 lähestyy nopeasti!                                                                                    18.2.2010

Monessa suhteessa onnistunut mennyt 20.vuotisjuhlavuosi on tilinpäätöskokousta vaille valmis.
Lamasta ja sikainfluenssasta selvisimme kunnialla. Jäsenmäärämme, tasan 700, oli täsmälleen keväällä asettamamme tavoitteen mukainen. Kilpailullisesti saatiin myös yksi saavutus: Hannu Narvi toi ensimmäisen SM-tason mitalin voittaessaan seniorien SM-hopeaa ja edusti Suomea seniorien EM-joukkueessa.

Uudet väylät otettiin harjoituskäyttöön ja niiden valmistuminen tuloksentekokuntoon tänä vuonna on odotettavissa. Uudesta pelikaudesta toivoisi paljon muutakin uutta ja jotakin on jo tiedossa. Kapteenit vaihtuvat, klubikisan kilpailulista julkistetaan etukäteen, koulutustoiminnassa lisätään turvallisuus -ja etikettikoulutusta. Erinomaisena ideana pidän esitettyä ajatusta, että avoimien kilpailujen yhteyteen järjestettäisiin yleisöön vetoavaa toimintaa, tutustumista golfiin, kilpailun seuraamismahdollisuutta tarjoiluineen. Näin kilpailu toimisi sekä sponsorin ja golfyhteisön yhteisenä markkinointiväylänä. Toivottavasti saamme testata ideaa tulevana kesänä.

Golf on osa elämää ja arvokeskustelu seurankin tasolla on siten paikallaan. Yhä useampi pitempään pelannut on löytänyt kestävät arvot pelaamiselleen. Terveyttä ja lisää laadukkaita elinvuosia on päällimmäisinä tavoitteina. Sosiaalinen kanssakäyminen, esteettiset arvot, luonnossa liikkuminen ovat arvossa. Nuorille golf on luonnollinen hyvien tapojen oppimisympäristö kunhan me vanhemmat vain osaamme olla esimerkkinä. Arjesta irtaantumista ja mukavia hetkiä kaivataan. Golf on osa elämää ja sen golfin pariin tullaan viihtymään. Golf on kuin yksi tv-kanava, kanavaa vaihdetaan, jos sieltä tulee jotain muuta kuin on toivottu ja odotettu. Onneksi golfkanava vaihtuu harvoin.

Valtakunnallinen keskustelu golftoiminnan rahoittamisen ongelmista on projisoitunut termiin ”halpapelaaminen”, josta sanana pyritään eroon. Paluuta jäsenmaksun ja kentänhoitomaksun sitomiseen yhteen tuskin tulee, mutta odotettavissa on mm. golfosakkeeseen liittyvien etuuksien lisäämistä.

Kirjoittaessani tilannekatsausta ajankohtaisuuksista selailin tuttuja paikkoja Google Mapsin karttapalveluista. Löytyihän sieltä hyvää kuvaa Poltinkosken kentän parkkipaikalta osoitteessa Yliskyläntie 1411, Ikaalinen. Parkki on täynnä autoja ja range pelaajia. Kysymys kuuluukin, löytääkö joku itsensä kuvasta, milloin kuvaus on suoritettu? Kuvaus on tehty selvästikin viime vuonna alkukesästä.

Hyvää kevättä ja tapaamisiin taas golfin parissa kotona tai vieraissa!


Puheenjohtajan joulumietteet 6/2009 (22.12.2009)

Vielä kaksi päivää jouluun. Edellisissä mietteissä uskoin golfkauden olevan ohi. Edellisvuosien malliin kävin kuitenkin viimeisen kierroksen kentällä joulukuun 1.päivänä. Suunnitelmat jatkostakin oli olemassa, mutta vihdoin pakkaset (11.12.) estivät peliaikeet.

Mielenkiintoista on, että syksyn pelaaminen on kentänhoidon kannalta edullista, kun ruoho ei enää kasva. Kentät ovat pelattavia aina lumen tuloon saakka ja ainakin ns. ”karpaasit” nauttivat pelaamisesta siinä kuin kesälläkin. Muutamat kentät keräävät innokkaimpien pelaajien, joille kauden päätyminen on kuin pieni kuolema, avulla hyvän saldon syksyn päätteeksi.

Kausi päättyi golfin imagon kannalta ikävästi kun koko vuosikymmenen urheilija, Tiger, yksityisseikkailujensa kautta altisti golfin joksikin aikaa loanheiton kohteeksi. Kun lisäksi vääntö halpapelaamisesta tulee määräämään golfliiton helmikuun (5.-7.2 Oulussa) liittokokouksen tunnelman. Toivottavasti näiden kahden asian negatiivinen vaikutus golfin suosioon menee ohi ennen ensi kauden alkua.

Kauden 2010 valmistelu on jo alkanut. Seuran hallitus piti kokoustaan kauden päätteeksi ja mm. kilpailukalenteri on jo viimeistelyä vaille valmis. Seuran jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan. Tulevan kauden avaus suunniteltiin tapahtuvaksi talkoiden merkeissä säävarauksella lauantaina 24.4.2010. Lisäksi on todettava hallitsevana käsityksenä olevan, että tuleva kausi ja ainakin avoimet kilpailut on viisasta pelata vanhalla, tutuksi ja turvalliseksi koetulla 9-väylällä ja antaa uusille väylille aikaa valmistua pelaajaystävällisiksi ja houkutteleviksi.

Kiitän kaikkia jäseniämme ja kentällämme vierailleita menneestä kaudesta ja toivotan kaikille Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta!

Pertti, IkG ry:n puheenjohtaja




 Puheenjohtajan mietteet (5/2009) isänpäivänä 8.11.2009

Golfkausi 2009 Poltilla on ohi. Sen merkiksi on maassa lunta, joka tuskin kestää, mutta jo sitä ennen greenien ja väylien rei’itys antoi viimeisillekin innokkaille vihjeen irtaantua kentältä ja suunnata golfharrastukseen muissa oloissa tuleviksi kuukausiksi. Tarjolla on mm. simulaattori Parkanossa, Jämin talvigolf ja etelän matkailu.
Nyt isänpäivänä sain tekstiviestin seuramme golfikonilta Hannu Narvilta Espanjasta. Etelän lämmössä Hannu oli pelannut 8 henkilökohtaista kierosta 76 keskiarvolla. Välittömästi aloin tutkia lentoaikatauluja suhteessa työaikatauluihin, mutta luovuin utopioista heti alkuunsa.
Kestän tilanteen, sillä kausi toi tullessaan yhden unelman täyttymyksen tyrmätessäni seuran reikäpelifinaalissa juuri EM-kisaedustajamme Hannun.

Peliolot kentällä olivat hyvät aina lumien tuleen saakka ja innokkaimmat nauttivat siitä viimeisiin hetkiin saakka lähes nolla kelissä. Ylimääräinen yhdeksän reiän klubikisa pidettiin lauantaina 24.10 , pelaamalla kenttä uudella väyläkokoonpanolla. Kilpailun voittaja Taisto Kesti jatkoi myös toiset 9 reikää ja noteerasi kenttäennätykseksi tuloksen 84. (katso tulokset...) Kokosin oheisen tilaston uudelle yhdeksikön rei’istä, jossa vanhan kentän väylien lisäksi uudet väylät ovat numeroilla 17 ja 18.

Väylän nro       1         2      3    4     7       8       9       17        18
Yli Par’n          1,1     1,4    2   0,7    2     1,1     1      1,7        2,3
( väylänumeroinnissa 1-9 tarkoittvat vanhojen väylien numerointia, 17 ja 18 ovat uusia väylia)

Loppukauden kohokohta mestaruuskilpailujen ja päättäjäisten ohi oli Hannu Narvin pääsy ja menestys Suomen edustajana seniorien EM-kilpailuissa Sveitsissä. Toisaalta Hannulle löytyi pitkästä aikaa voittaja seuran mestaruuskilpailussa ja reikäpelissä. Nämä seikat kertovat pelaajatasomme positiivisesta kehityksestä. Lisäksi Henri Sarinin voitto toi toivottua nuoruutta voittajakaartiin.

Taantuman vaikutukset pelaamiseen olivat odotettua vähäisemmät. Jäsenmäärämme päätyi kauden päätteeksi lukemiin 700, joka on samaa tasoa kuin edellisvuonna. Suomessa golfaajien lukumäärä päätyi lukuihin 132 700, jossa on kasvua muutama tuhannen edeltävänä vuonna.

Tätä kirjoittaessani olen myös aikeissa vastata liiton kyselyihin halpapelaamisesta. Netti on hyvänä apuna, sillä havaitsin ajatuksieni asiassa olevan Teemu Tyryn linjoilla (Golfpiste.com).
Mielestäni paluuta entiseen ei ole. Golfin pariin pääsyn kynnys tulee pitää sopivan alhaisena. Nyt kun golf on päässyt olympiaperheeseen mukaan ja sitä kautta voi jatkossa saada kansan laajemman hyväksynnän, ei pidä lisätä esteitä lajin pariin pääsylle. En pelaa sen vuoksi, että on hienoa kuulua golfpiireihin, vaan siksi se että golf antaa elämiseen lisävirtaa, terveyttä, yhteisöllisyyttä ja vaikutta ihmiseen pääsääntöisesti positiivisesti. Golfin seuratoiminnan yhteisöllisyydestä jäävät halpapelaajat vähemmälle, jos kenttä ja seura ovat kovin kaukana.

Hyvää talvikautta golfmielessä! Pertti



Puheenjohtajan mietteitä 4/2009                                                                                        11.7.2009

Peli-ja lomakausi on vilkkaimmillaan!  

Pari viikkoa lomalla ja toiset pari lomaviikkoa vielä edessä.  Nyt on golfin aika.

Torstaina vietin aikani tsemppi-tourilaisten kanssa sateessa Poltinkoskella.  78 nuorta ympäri etelä-Suomea oli mukana tutustumassa samalla kenttämme.  Oli jälleen tilaisuus mitata golfyhteisömme toimivuutta. Kilpailu meni kesän kovimmista sateista huolimatta läpi onnistuneesti.  Vaikuttavinta oli, että 10-14 –vuoden ikäiset nuoret osoittivat mallia siitä, miten olosuhteet otetaan sellaisina kuin ne ovat. Huulet sinisenä  nuori tyttö vastaa kysymykseeni koleudesta herttaisen hymyn heittäen, että ei tämä mitään haittaa - samahan se on kaikille. Marko Hulkkonen oli  viritellyt oivat kilpailuun kuuluvat lähipelipisteet. Sarjoittain menestyjät olivat pojissa Nokialta ja tytöissä Paraisilta. 

Perjantai-iltana pelattiin muiden jo lopettaessa pelinsä jäsenten SHOOTOUT-kilpailu. Peleistä hermoja rassaavimmissa oli mukana 20 pelaajaa. Seniorien mestariksi pelasi uutta nousua tekevä Raimo Holma, joka huikealla 200 metrisellä lähestymisellä 7.greenille onnistui kesyttämään toiseksi tulleen Jorma Junttilan. Yleisessä sarjassa pelin taso huipentui 7.greenillä, jossa kahden birdien lisäksi uusintaan joutuivat Jyrki ja Tapsa par’eillaan.  Tapsa jatkoi uusinnan voittajana 8.greenille, mutta finaali 9.väylällä käytiin tasoituskärjen, Hannu Narvi 5,0 ja Risto Merkkiniemi 5,1, kesken. Risto debytoi seuramme jäsenenä tyylikkäästi, sillä  Riston  avaus lipun viereen  ratkaisi kilpailun ja Hannu voitti taas  hopeaa. Vuodesta 1998 pelattuun kiertopalkintoon tuli uusi nimi; Risto Merkkiniemi.

Lauantai meni ystävyysseuran Botnia Golf  kutsumana vieraana heidän 20-vuotisjuhlassa Kauhajoella. Kentälle oli valmistunut upea uusi klubirakennus ja saunaosasto. Kenttää  oli edellisen käynnin jäljiltä  kehitetty yhä pelaajaystävällisemmäksi.  Yhdellä pallolla pelasin koko kierroksen, vaikka peli ei ihan kohdallaan ollutkaan. Turhaa eivät mainosta kenttäänsä aloittelijoillekin sopivaksi. Lahjaksi veimme Botnia Golfille kiulun, jota voi käyttää esimerkiksi tappiokyynelten keruuseen tulevan seuraottelun jälkeen.

Toivonkin, että seuramme jäsenet vastavat haasteeseen ja jokainen kynnelle kykenevät  antaa panostuksensa kapteenin kutsun käydessä seuraottelun  voittamiseksi Kauhajoella ensimmäisen kerran!

Pertti


Golfilmiö nimeltään Hannu Narvi!

Keskikesällä vuonna 1992 sain Mauri Rönniltä tiedon, että jo 60-luvulla pelaamisen aloittanut entinen huippugolfaaja  on tulossa tutustumaan kenttämme. Sovimme että seuran edustajana ja uutena puheenjohtajana otan Hannun vastaan. Hieman aikataulu heitti ja ehdin kiertää alkupään kolmea väylää, kunnes kuulin ykkösen rinteestä vierasta,  kantavaa puhetta. Kohtasimme Hannun kanssa ykkösgreenin ja ysin välimaastossa.

Sen jälkeen on Hannu dominoinut kentällämme aikansa kenttämestarina ja ennen kaikkea pelikentän mestarina. Kolmetoista  seuran yleismestaruutta 17 vuoden aikana on ollut tyrmäävää ja tahti vain jatkuu. 

Talvella Hannu  järjesti Jämin talvikentällään kotinsa kupeessa ensimmäiset avoimet talvigolfin SM-kilpailut. Samassa yhteydessä Hannulle ojennettiin liiton pronssinen ansiomerkki talvigolfin kehittäjänä ja pitkäaikaisena Ikaalisten Golfin toimijana kenttämestarina ja IkG oy:n hallituksen jäsenenä.

Nyt vuonna 2009 yli 60-kymppisenä Hannu on entistä ehompi pelaajana, jonka osoituksena on kauan kaivattu ensimmäisen golfliiton virallisen SM-kilpailun mitalisija  seniorien SM-kilpailussa Talmassa 3.-5.7.09. Kilpailun taso on kova. Seniorit hallitsevat monilla kentillä yleisiä sarjojakin, kuten Hannu meillä. Kypsyminen järkipelaamiseen ja hermojen hallintaan vaatii vuosien työn. Ainoa paikka jossa seniorit jäävät hieman nuorista on tietenkin draivit, joissa niissäkään ei parhaimmillaankaan ole kyse kuin 20-30 metristä, ja sekin useimmiten paremmilla paikoilla. Seniorpelaajia Suomen 132 000 pelaajasta on noin 40 %, joten saavutus tuossa joukossa huikea.
 
Talman oma kasvatti Kari Huttunen oli omaa luokkaansa, kuten on ollut koko kauden Finnish Senior Tourilla (FST). Mutta muut kävivät kiivasta taistelua muista mitalisijoista. Kaksi muuta pääsi Hannun kanssa samaan lopputulokseen, mutta Hannun parhaat kaksi viimeistä kierrosta takasivat hänelle hopean.

Kaiken kukkuraksi kilpailun jälkeen kokoontunut valintaraati vallitsi Hannun ensimmäisen kerran EGA:n EM-kilpailuun Sveitsiin  Suomen edustajaksi kuuden pelaajan joukkueeseen. Asiaa aprikoitiin puhelimitse Hannun palatessa sunnuntaina kisasta. Tutkin tilastoja neitistä ja havaintona oli, että Hannu nousi juuri 6.sijalle pisteissä. Tämä järjestys piti ja valinta tuli pääkilpailuun. Odotuksissa oli ”vain” edustus toiseen (ESGA) kilpailuun Unkariin. Hannu nostettiin jo viime syksynä maajoukkuevalmennusrinkiin, josta pääosa pelaajista valitaan.

Hannun mitalikahvit tarjotaan klubilla perjantaina 10.7. kello 18.30 ennen SHOOTOUT-kilpailun alkua. Tervetuloa !

Linkkejä kisatietoihin
Maajoukkuevalinnat: http://www.golf.fi/portal/golfliitto/seniorit/kilpailut/maajoukkueet
SM-kilpailun tulokset golfliiton sivulta: http://www.golf.fi/portal/uutiset/uutiset?bid=7771&vid=37
tai paremmin tiedostosta http://www.golftalma.fi/uploads/seniorit/M55SMfinalresults.pdf Joukkuekilpailussa

IkG oli jaetulla 14.sijalla 31 joukkueen joukossa, joka oli myös yli odotusten.

Alla kuvassa Hannu keskellä  vuoden 2008 IkG:n mestaruuskisojen palkintojen jaossa.
 Pertti Kohtala, pj/IkG ry
Hannu+P ja J


Mietteitä 2/2009    "Juhlan ovella" 18.6.09
 
Mietin, miten käyttäisin viimeiset pari tuntia ennen 20 vuotisjuhlaamme. Päätin kirjoittaa mietteeni auki luettavaksi.

Juhlatoimikunta on ahertanut odotettua enemmän puolen vuoden aikana. Lähtökohtana oli vaatimattomat juhlat lähinnä kisan muodossa, mutta tekemisen innossa tuloksena on tyylikäs juhlajulkaisu, satapäinen juhlavierasjoukko golfliiton hallituksen puheenjohtajasta ja Kaisa Ruuttilasta lähtien.
 
Suurkiitos kuuluu sihteerillemme Juho Karvoselle, jonka panostus on ollut lähes päätoimista. Simo Eloranta tuli julkaisun teossa apuun ja saimme lasertasoisen sijasta painotasoisen tuotteen. Itse otan vastuun  puolesta kirjoitetusta tekstistä. Mainosmyynti onnistui yli odotusten - kiitos Saara Viitaharjun ahkeruuden.   Kaikki muutkin olivat innolla mukana toiminnassa ja toimikunta on kokoontunut lähes 10 kertaa suunnitteluun ja tilannearviointiin.
 
Viisaus, että päämäärä ei ole aina tärkeintä vaan matka, pitää tässäkin yhteydessä paikkansa. Toimikunnan projekti on ollut antoisa ja uudella tavalla toimijoita yhdistävä prosessi, jonka huipentuma tapahtuu tänään.
 
Tiivistelmänä omasta tiiviistä 20-vuotiskatsauksesta nostan esiin seuran perustamisen ja kentän avaamisen välisen ajan 1989-1991. Tuona aikana golfin kasvu oli huipussaan. Kahden vuoden aikana golfseurojen määrä maassamme kaksinkertaistui. Olemme Suomen mittakaavassa jo vanha seura, mutta toimintaympäristömme harvasta haja-asutuksesta johtuen uudet kentät menevät heittäen ohitsemme jäsenmäärissä. Myös kenttämme syrjäinen sijainti rajoittaa kenttämme käyttöä erilaisten golftapahtumien toteuttajana.
 
Tarvetta olisi saada klubirakennus kokous- ja saniteettitiloineen suuremmaksi, jotta saisimme esim. yritysten tapahtumia enemmän kentällemme. 18-reikäisyys olisi myös tässä yhteydessä suotava tavoite, mutta muutoin 9/14 väyläinen kenttä riittää oman seuran pelaajille vielä pitkään.
Kaksi uutta väylää ovat mielenkiintoinen haaste. Ne ovat vaikeita ja vielä keskenkuntoisia, joten tuskaisia hetkiä ko. väylillä on tiedossa lähiaikoina. Ajatuksia 14-reikäisen kenttään pelaamisesta 18-reikäisenä on ollut esillä, mutta kovin monimutkaisiin viritelmiin menemistä on kuitenkin syytä harkita tarkoin. Kentän uudelleen "slopaus" ei ehtinyt juhlaan mennessä, mutta on suunnitteilla lähiaikoina.
 
Taantuma ei ole iskenyt (vielä)  golfiin, sillä jäsenmäärämme näyttää kehittyvän viimevuotisen tasolle. Toukokuun lopulla Lepaalla pidetyn puheenjohtajien kokouksen perusteella tilanne on sama muissa piirin seuroissa.
 
SCA-järjestelmä tasoitusten määrityksessä tuli  käyttöön hieman yllättäen.  Hallinto-ohjelmamme hoitaa muutokset automaattisesti, jos sarjassa on vähintään 15 pelaajaa. Muissa tilanteissa tasoitukset menevät vanhaan malliin kuten myös harjoituskierrosten osalta. Jos kilpailussa on CSA-luvuksi tullut +3, nostoja ei huomioida. Tällöin on tulokset olleet reilusti huonompia kuin aiempien tasoitusten perusteella olisi odotettavaa.
 
Kenttätoimikunta on tarkistanut paikallissääntöjä ja samalla on ohjeistettu kenttämestaria tiettyjen kohtien kohentamiseksi. Viime aikoina oli varsin ongelmalliseksi  kehittynyt 3.väylän väyläpunkkerin vieressä oleva mutahauta. Nyt se on väliaikaisesti peitetty hiekalla, joka auttaa löytämisessä. Muutamassa kohdassa vesiesteen merkkeinä on ollut ympyriäiset laatat. Samoin 7.väylällä tien rajana. Ne ovat menettäneet värinsä ja piilossa ruohon seassa. Uudella paalutuksella on asiaa hoidettu.
(Kapteenin tervehdyksestä lainaus). Tieltä vapaudutaan droppaamalla pallo mailanmitan päähän tien reunasta. Droppaus paikasta pallo saa valua mailanmitan päähän. Luonnollisestikaan ei lähemmäs lippua.
 
Hyvää juhannusta kaikille!
                


Mietteitä 1/31.1.2009

Uuden kauden toiminnan valmistelut ovat täydessä vauhdissa.  Viimeisen kuukauden aikana olen ollut jo viidessä golfkokouksessa, joissa valmistellaan tulevaa kautta.

Seuralle vuosi on juhlavuosi, sillä seura täyttää 20 vuotta. Seura juhlii syntymäpäiväänsä juhannuksen alla 18.6.09  iltatilaisuutena kisaillen ja muistelleen menneitä. 

Takana oleva pelikausi on vielä muistissa, sillä pelasin Lempäälässä 20.12.08 kesägreeneillä -omalla kentälläkin vielä marraskuun alussa. Mutta kesän ei tarvitse odotella. Lähiaikoina pitää menen Jämille katsomaan, miten ensimmäisten talvigolfin SM-kisojen järjestelyt edistyvät. Kilpailut pelataan 22.2-1.3.09.

Saavuttaakseen vuodelle 2009 aktiivisen pelaajan ”statuksen” tuli jättää kauden 2008 aikana 4 tasoituskelpoista suoritusta. Jäsenistämme (703)  yhteensä 286:lla on aktiivinen tasoitus kaudelle. Muiden tulee jättää 3 pelisuoritusta, saadakseen korttinsa aktiiviksi.  Pääsääntö on, että avoimissa kilpailuissa palkintoja voivat saada vain aktiivikortilla pelaavat.

Talven aikana pelimatkoilla ulkomaille edellisvuoden jäsenkortin päteä aina maaliskuun lopulle saakka. Kauden 2009 jäsenmaksut lähetetään helmikuun aikana.

Pelimaksut säilyvät pääosin ennalaan. Jäsenmaksu on aikuisilla 80 € ja junioreilla 50 €. Liittymaksua ei peritä. Kentällä pelaamiseen on monta erilaista maksukategoriaa.

Osakkeen omistaminen voi tulla kannattavammaksi, jos  kenttämme liittyy SGKY:n kultakortti-sopimukseen. Jäämme odottamaan uutisia kortin käyttöönotosta!

Kauden budjetin valmistelussa jännityksensä tuo maailman taloustilanteen vaikutusten arvaamattomuus.  

Edellisen laman muistavana voin todeta, että golf tarjosi monelle laman runtelemalle lohtua, viemällä ajatukset ainakin pelinajaksi pois. Sanoisinkin, että jos lama ahdistaa, pelatkaa sitäkin enemmän golfia ja kutsukaa tuttavianne lajin pariin!

Hyvää vuotta 2009!